No tulihan ne sieltä

Itu on nyt virallisesti tutkittu lonkiltaan (A/A) ja kyynäriltään (0/0) terveeksi. Näin ollen saattaa olla, ettei seuraava pentueväli olekaan taas kahtatoista vuotta. Varovaisia suunnitelmiakin on tehty, teemalla Back to basics.

Sisarukset tulevat kuviin vielä tämän vuoden aikana, nyt vaan kasvattaja oli malttamaton ja otti varaslähdön omalla koirallaan. Taustalla toki vaikutti pentuajan loukkaantuminen, jonka kovasti pelkäsin vaikuttaneen lonkkiin - onneksi niin ei ollut käynyt.

* * *

Itu's health results were confirmed by Finnish Kennel Club: HD-free, ED-free (A/A, 0/0).

Kiertää, kiertää...

Tulokset Itua nimittäin,

Viikonloppu vietettiin Latviassa, Marupessa, kerrankin koko perheen voimin. Ei vaan tullut Itulle sitä kaivattua junnusertiä, lauantaina jäätiin Eh:lle ja sunnuntaina tuloksena oli Eri2. Arvostelut ovat venäjäksi, jotta se niistäkin ;-)

Myös Itun lonkka- ja kyynärtuloksia joutuu hermostunut omistaja odottamaan vielä huomisaamuun. Maksu näkyy jo Kennelliiton järjestelmässä, mutta nykyään tuloksia ei enää saakaan soittamalla - ollenkaan. En olisi kiireisiä rouvia edes häirinnyt moisilla asioilla, mutta olen ilmeisesti tulkinnut väärin yhden lukemani tekstin erään kasvattajan kotisivuilla. Arvannette, mitä meillä tehdään ensi yönä heti neljän jälkeen - painellaan refresh-nappia ahkerasti... Onneksi odotettavissa ei ole katastrofia, vaikka yhtenä yönä näinkin unta, että lausunto oli A/C.

Kunhan erkkari saadaan tässä maakunnassa vedettyä edes jokseenkin kunnialla läpi, lupaan keskittyä myös vanhempien kuvien käsittelyyn siihen malliin, että blogiin tulisi edes pari kuvaa matkojen varsilta. Ja josko se kuuluisa joku muu sattuisi vielä vahingossa päivittämään meidän sivutkin.

PS. Meillä ei enää asu pientä poikaa, meillä asuu Iso Poika, Joka Osaa Nousta Seisomaan Ja Kävellä Tukea Vasten.

Iso pläjäys tuloksia ja arvosteluita

Huh, onpa ollut kiirettä. Näyttelyissäkin on käyty, vaihtelevalla menestyksellä, tässä tuloksia ja osasta jopa arvostelut:

Pärnu 28.6.2009, tuomarina Gunnel Holm
Itu Eh4

Iso narttu, hyvin kaunis kaulan kaari, hyvät korvat, hyvä kuono-osa, hyvä luusto, hieman länkisäärinen, hyvä blue merle -väritys, hyvin ahtaat takaraajojen liikkeet, hyvin löysät eturaajojen liikkeet.

Mutu Eh4

Hyväntyyppinen ja hyvänkokoinen narttu, hyvä pää, erittäin narttumainen ilme, raskaat korvat, hieman kapea eturinta, hyvät takakulmaukset, oikea karvanlaatu, hyvin ahtaat takaraajojen liikkeet, hyvät sivuliikkeet, korkea hännän asento liikunnassa.

Jawa Eri2 PN2

Hyväntyyppinen narttu, hyvä pää ja ilme, hyvät korvat, länkisäärinen, hieman painunut selkä, hyvä runko, hyvin ahtaat takaraajojen liikkeet, hyvät sivuliikkeet.

Kokkola 4.7.2009, tuomarina Eva Eriksson
Itu Eri1 (Rop-juniori)

Hyvinkehittynyt juniorinarttu, jolla erittäin kaunis siluetti. Kaunis pää ja ilme. Hienot korvat. Kaunis kaula. Erinomainen runko ja luusto. Hyvä selkä ja risti, samoin kulmaukset takana. Sinistä väriä toivotaan vaaleammaksi ja puhtaammaksi. Liikkuu hyvällä askeleella sivusta, tarvitsee kuitenkin vielä aikaa tullakseen vakaammaksi sekä edestä että takaa. Kaunis turkki.

Jawa Eri3

Puhutteleva narttu, jolla erinomainen kokonaisuus. Kaunis pää ja ilme. Kaunis kaula. Erinomainen runko ja luusto. Hieman tuhdissa kunnossa. Kaunis, hyvinkunnostettu turkki. Liikkuu hyvin sivusta, hieman ahtaasti takaa.

Pietarsaaressa Lidia Oklecsenilta Itu sai Eh:n ja Jawa voitti valiot erillä, mutta ei sijoittunut pn-luokassa.

Priekuli 11.7.2009, tuomarina George Kostopoulos Kreikasta
Itu Eri1 Sa JSert PN2

Feminiininen, hyvä runko ja mittasuhteet ikäisekseen, miellyttävä pää ja ilme, pitkä kaula, hyvä luusto ja kulmaukset, tyypillinen ylälinja ja turkki, liikkuu hyvin sivusta, ahtaasti takaa.

Mutu Eri1

Teminiininen, jolla hyvä tasapaino, hieman matalaraajainen ja pitkärunkoinen mittasuhteiltaan, tyypillinen pään profiili ja silmät, korvien kiinnitys voisi olla korkeamalla ja alaleuka vahvempi, hyvä luusto ja kulmaukset, tasapainoiset liikkeet.

Valgassa 12.7.2009 tuomarina oli Helge Werner Hagen. Menestystä ei tullut, tässä kuitenkin arvostelut:
Itu

Feminiininen, hyvä pää, hyvä kaulalinja ja hyväksyttävä ylälinja, ok runko, hyvä luusto ja kulmaukset. Tänään ongelma on liikunta, pitää olla paljon vahvempi takaa ja edestä. Hyvä turkin kunto, avoin luonne.

Mutu

Feminiininen pää, jossa kauniit korvat, hyvä kaula ja ylälinja, hyvinrakentunut, hyvä luusto ja kulmaukset, pitää liikkua vapaamminen ja tarvitsee vahvemmat liikkeet ja tänään turkki ei ole kunnossa. Mukava luonne.

Oulussa Brenda Banburylla ei sitten ollutkaan kuin Jawa, joka oli Rop. Samalla tuli myös ensimmäinen ylimääräinen cacib. Kiitos vielä kerran Kaarinalle handlauksesta, samoin muille koiriani esittäneille kärsivällisyydestä niiden kanssa ;-)
Jawa Eri1 PN1 CACIB ROP

Feminiininen pää ja ilme. Hyvä rakenne, kaula, ylälinja & hännänkanto. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvät ääriviivat. Hyvät jalat, luusto, tassut. Hyvät pään linjat. Niukka stoppi. Puhdas väri. Tan-merkit (tästä ilmeisesti puuttuu jotain).

C.I.B. tai mikä se nyt oli

Lauantaina se sitten osui Jawan kohdalle, se viimeinen cacib ja sitä kautta kansainvälisen muotovalion arvo. Tuomarina toimi Marion ten Cate Hollannista ja hän lausui Jawasta seuraavaa:

6-vuotias. Ihana, feminiininen narttu, jolla kaunis väri. Kaunis pää, keskikokoiset silmät, joka on miellyttävää. Hyvin asettuneet korvat, lattea kallo, pyöreä kuono, hyvä rungon syvyys, kaunis ylälinja, liikkuu kapeasti takaa, mutta silti draivikkaasti ja hyvällä askeleella.

Tällä arvostelulla Jawa oli VSP ja tituleeraa itseään nykyisin seuraavasti
C.I.B.* EE&LV MVA BH Juniperhill's Bucanera
(*=FCI:n vahvistusta vailla)

Itu näytteli itselleen laatuarvosanaksi erin, mutta tuomari pidätti junnusertin arvostelusta päätellen kehittymättömyyden vuoksi:

1-vuotias erittäin elegantti narttu, jolla pitkä kaula ja kaunis ylälinja. Erittäin pitkä & puhdas pää, kuonon pitäisi olla paremmin pyöristynyt, lattea kallo, kaunis kaula. Tarvitsee paremmat kylkikaaret, hyvä luusto, tassujen tulisi olla tiiviimmät, liikkeessä ahdas edestä ja takaa, tarvitsee aikaa kehittyäkseen.

Sunnuntaina Jawa saikin aiemman sopimuksen pohjalta vain makailla häkissä kehänlaidalla. Ei, ei se nyt sentään vielä varhaiseläkkeelle pysyvästi päässyt ;-) Itu huolehti kuitenkin rusettisaaliista, sai junnusertin ja oli PN3! Tuomari Geir Nordahl-Pedersen Norjasta arvosteli Itun näin:

Melkein 1-vuotias, erittäin hyvä tyyppi, feminiininen, hyvänmuotoinen pää, kauniit silmät, haluaisin alaleuan vahvemmaksi, erittäin hyvä kaula, hyvä etuosa, vahva luusto, normaalit kulmaukset, liikkui hyvin, mutta tarvitsee aikaa tiivistyäkseen edestä, hyvä turkki ja väri, iso tumma läikkä sinisessä, oikea luusto, miellyttävä luonne.

Vähän lisää matkaraporttia ja toivottavastai kuvia vähän myöhemmin, nyt nukkumaan!

Hugolaisia

Sain Lindalta ihanaa postia, kuvia Hugon tyttärenpojista Siniketun Wishmakerista ja Wishmasterista (Denfris Imperial Choice At Fridens - Siniketun Nightwish). Mitä sitä kummemmin alustamaan, kuvat puhukoot puolestaan.

Palovammoja ja suuria tunteita erkkarissa

Ihana päivä collieiden erikoisnäyttelyssä Helsingissä takana. Tapasin paljon tuttuja ihania ihmisiä, tutustuin muutamaan uuteenkin. Näin lukuisia upeita koiria ja taisipa siinä pariin otteeseen hiipiä kyynelkin silmäkulmaan. Osa niistä imeytyi Jawan kauluksiin valioluokan voiton jälkeen. Lopullinen sijoitus oli PN3. Paikalla oli 76 toinen toistaan kauniipaa koiraa, joten tulos kyllä tyydyttää. Normaalistikin Jawa rakastaa esiintymistä ja uskoo olevansa muita kauniimpi, mutta tänään se säteili ja todella halusi voittaa. Mutu sai ERIn, mutta sijoitus jäi tällä kertaa haaveeksi. Jossain vaiheessa päädyin Blackyn (BH Leaftribe Old Black Joe) hihnanjatkeeksi ja siellä sitä lopulta keikuttiin PU3-sijalla. Hieno päätös hienolle päivälle.

Erityisen hienoa oli nähdä Hugon elävän edelleen lapsissaan ja lapsenlapsissaan, niin tunnistettavissa ovat tutut piirteet Lunassa, Kidessä ja Irwinissä.

Toivottavasti jostain löytyy vielä tuulitukkakuvia, jotta saataisiin dokumentti siitä, että olin kerrankin jaksanut kunnostaa koirani pohjia myöten. Jawastakin otettiin vielä muovikassillinen karvoja pois näyttelyä edeltävänä iltana.

Jaa niin mitä palovammoja? No tuulessa pienesti aurinko poltti, ja niinpä kaulani sai pinkillä ympäröidyn valkoisen sydänkoristeen muistoksi. Kuumotus laskenee aikanaan ;-)

Jawa ERI1 PN3 tuomari Joyce Skillbeck, Iso-Britannia

Hyvä pää ja ääriviivat, hyvät kylkikaaret. Hyvin rikottu väri. Esitetään erinomaisessa turkissa ja kunnossa.

Mutu ERI tuomari Joyce Skillbeck, Iso-Britannia

Puhdas tasapainoinen pää. Hyvä kaulan kaari. Kaunis ylälinja. Hyvä polvikulma. Hyvin tasapainoinen. Liikkui ja esiintyi hyvin. Esitetään ensiluokkaisessa kunnossa.

Speciality Show in Helsinki

Sunny day, lots of friends, beautiful collies. Almost perfect day!

Jawa showed herself like she never has done before. She's always eager, but today she wanted to win. Well, she didn't win the whole show, just the champion class and was finally placed 3rd in Best Bitch. Mutu got EXC, and his brother Blacky was 3rd Best Male.

Taas wanhoja traktoreita

Yllättäen tulleen vapaapäivän käytimme taas vanhoja traktoreita ihmettelemässä. Tyrwään Zetoristejen Zetoristipäivää vietettiin Auto- ja Traktorimuseolla. Museossa on kuvaaminen sallittua, joten pienesti kuvasatoa ohessa.

Kuulumisia Harjavallasta

Pakkohan sitä on viimeinen "vapaa" viikonloppu yrittää johonkin koiramaiseen käyttää, joten lauantaiaamuna kohti Harjavaltaa mars.

Varsinainen työmaa oli nahkakehässä, jossa olin luvannut avustaa ala-asteelta asti tuttua luokkakaveriani. Homma pelitti ihan mukavasti ja tuloksena oli Sunnylle EH4. Toivottavasti vielä näytelmäkärpänen puraisisi kunnolla, vaikka se "pakollinen" tulikin nyt hoidettua.

Loppupäivä meni sitten pitkäkarvoja ihmetellessä. Sukulaiskoiria oli paikalla pilvin pimein, mutta pari pitää mainita ihan erikseen. Lolan tytär Nelly (TK1 BH Friby'n Onsdag Flicka) päätyi sijalle PN3 ja Nellyn poika (siis samalla Mutun veli) Rinssi (Leaftribe Black As Night) oli isossa avoimessa luokassa ERI2. Jawan isoveli Vertti (FI MVA Juniperhill's Antique Silver) oli VSP-veteraani. "Sukuunpyrkyri" Nicky (FI MVA BH TK2 Woolmill's DeBrau Jever) oli VSP. Moni jää kyllä mainitsemattakin, sen verran kylmää ja kosteaa oli, että en ala edes arvailla, kuka sijoittui mitenkin. Kuvassa tällä kertaa Rinssi, kuva jälleen Satu Havukaisen viime viikonloppuna ottamia.

Myös nuorisoa oli paikalla, eli "mummoiluakin" oli taas. Viimeisimmästä Friby-pentueesta mukana oli Inka (Friby'n Ultra Bra). Näille pennuille olenkin sitten montaa kautta "mummo", kun takaa löytyvät niin Lola, Romeo kuin Tuttikin. Ja kyllä niitä taitaa kaikkia löytyä myös Inkasta, kun aikansa katselee. Harmi, ettei tästä ole kuvadokumenttia, mutta ilmankosteus oli vaan kerrassaan lamauttava, takin lisäksi kastuivat niin liivi, paita ja alusvaatteetkin. Pieni Jacky-karhukin oli paikalla ja lämmitti sormia ihanasti. Ja sitten siellä oli Jackyn isosisko, Hugon tyttärentytär Heta (Suvituikun Izebell), joka muistuttaa huimasti äitiään. Ja monta muuta.

Jossain vaiheessa viime kuussa oli sellainen olo, että haluan vain vanhat koirani takaisin, viis mistään muusta. Edelleen iskee haikeus, kun näkee sukulaiskoirissa niin tuttuja piirteitä. Mutta siinä on mukana myös vähän iloa, ripaus onnea siitä, että voin nähdä noiden rakkaiden vanhojen koirieni piirteitä uusissa sukupolvissa. Niiden kautta ne ovat edelleen olemassa. Eivät aivan yhtä läsnä kuin eläessään, mutta olemassa. Läsnä.

Yksi tuoreehko kuva ja arkistojen aarre rinnakkain

Jep, kuten mainitsin, meillä oli viime viikonloppuna vieraita. Satun kameran eteen löytyi Jawan veljenpoika (ja samalla Itun isoveli) Riki, jota itsekin kuvasin, mutta melkolailla vaatimattomammin tuloksin. Satu on ennenkin kuvannut koiriani ja ihan pakko oli kaivaa yksi vanhempi kuva näytille.

Oheisissa kuvissa poseeraavat siis Ee Mva Bh Juniperhill's Bucanera (Friby'n Olé - Friby'n Giggiolina) ja Friby'n Torsten (Juniperhill's Bandolero - Shady Lady Of Netiv HaAyit) suunnilleen samanikäisinä. Molemmat kuvat on ottanut Satu Havukainen. Kiitos Satu vielä kerran!!

Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että "mummoilu" on ihanaa. On aivan uskomattoman hienoa nähdä nuorissa koirissa omien "vanhojen" piirteitä ja seurata, miten ne alkavat enemmän ja enemmän muistuttaa tuttuja sukulaisiaan.

BH-koe Mäntässä 8.5.

Sarjassamme hullut päähänpistot osa jotakin, tulipa ilmoitettua Joy BH-kokeeseen.

Joy on ollut meillä se iloinen sohvaperuna. Kun nyt kuitenkin on niin, että kaikilla muilla meillä pennusta asti asuneilla collieilla on joku harrastustulos, niin pitipä se sitten Joyllekin saada. Ja eikun äkkilähdöistä varaamaan BH-koepaikka.

Kahden viikon intensiivitreenit tuottivat kohtuullista tulosta, asiaa tietysti helpotti se, että jos joku meidän koirista joskus on ollut hallinnassa, se on aina ollut Joy (ja no tietysti Lola, mutta se nyt on oma lukunsa). Tottelevaisuusosuus meni luvalla sanoen kehnosti, vaikka jäävät liikkeet onnistuivatkin yli odotusten. Seuraaminen oli sellaista lassietasoa, kulkeehan se matkalaukkukin mukavasti matkassa. Ekan kerran pitkästä aikaa tekisi mieli sanoa, että kyllä se kotona osaa, mutta kun siinä valehtelisin pahan kerran. Ei se todellisuudessa osaa, mutta varmaan tuossa pihassa treenaillessa autan vartalolla enemmän. "Kaupunkiosuus", joka Mäntässä tehdään seuran majalla sekin, meni sentään odotetusti putkeen. Mutta eipä noita lasketa, miten läpäistiin, kunhan läpäistiin, ja nyt Joy saa tituleerata itseään BH Joy Of Netiv HaAyitiksi!

Voi kuka kouluttaisi vielä yhden pienen Itun :-)

* * *

Samaan aikaan kotosalla Itu aktivoi itse itseään. Tomi oli tehnyt kukkamaata ja saatuaan sen valmiiksi oli hakenut kastelukannun kyljellään olevasta tynnyristä talvisäilöstä. Samassa tynnyrissä oli toinenkin kastelukannu, semmoinen puutarhakokoinen. Asiaa sen kummemmin ajattelematta Tomi oli mennyt täyttämään kastelukannuaan kaivolta ja hetken päästä näköpiiriin ilmestyi Itu kastelukannu suussaan.
- Mä haluan kanssa kastella kukkasia mun omalla kannulla, oli lukenut kissankokoisilla kirjaimilla Itun pään yläpuolella.
Mitä siinä muuta voi kuin nauraa?

Taas pokaaleita tokomestaruuksista

Jawan tokokisaura tuntuu olevan pokaaleita tulvillaan. Tai no, ei niitä varten varmaan koskaan tarvitse omaa huonetta (tai edes hyllyä palkintokaapista) hankkia, jos koira jatkossakin kisaa vaan kerran vuodessa rotumestaruuksissa, mutta enpähän todellakaan ole aiemmilla koirillani useammista ykkösistä huolimatta kerännyt tokoista samanlaisia palkintoja kuin Jawan kanssa.

Tänä vuonna vuorossa olivat "kotikisat" Ulvilassa, tuomarina Tuija Sere. Aloitimme aamun hyvissä ajoin ja olimme kisapaikalla ottamassa hypyn 1,5 tuntia ennen kokeen alkua. Hyvä oli, että otettiin, nimittäin harjoitushypyllä jouduin ihan tosissani painostamaan Jawaa. Kannattaisi varmaan oikeasti harjoitella erilaisilla esteillä (tai ylipäätään harjoitella).

Arvonnasta tuli numero viisi, ja tie vei ensimmäiseen paikallaoloryhmään. Luoksepäästävyys sujui moitteettomasti, kymppi. Paikallaolossa oli kuulemma hitautta maahanmenossa, siitä puolikas pois. Oli tosiaan, liikkeessä oli omasta mielestäni muutakin vikaa, mutta eipä sitä näin päin sovi valittaa ;-) Ihan hyvillä pohjilla lähdettiin kuitenkin yksilösuorituksiin.

Kytkettynä seuraaminen alkoi huonosti, kun ryntäsin matkoihini samaan aikaan käskyn kanssa ja hihna kiristyi. Muuten seuraaminen oli kuulemma ihan mukavaa, tulos 8,5. Vapaana nykäys ja puolen pisteen vähennys jäivät pois. Jawa pysyi hyvin kontaktissa ja teki hyvät istumiset kaikkiin pysähdyksiin. Juoksu nyt oli ihmeellistä koikkelehtimista, kun ohjaajan polvi on sökönä, mutta tuli tuo mukana kuitenkin. Paremminkin voisi siis mennä, mutta liian vähällä treenillä tuo lienee riittävä.

Maahanmeno meni nopeasti ja oikein, kunnes piti nousta ylös. Ensimmäinen käsky ei aiheuttanut edes kunnollista nytkähdystä, joten päätin sitten antaa olla. Tuomari vielä varmisti, ettenkö aio antaa uutta käskyä. En. Liikkeen jälkeen sitten selitin, ettei se olisi noussut kuitenkaan. Kasi tuli, lisäkäskyllä oltaisiin saatu kutonen.

Luoksetulokin itsessään sujui hyvin, Jawa vain jäi turhan kauas. Korjasi itse lähemmäs, mutta oli edelleen mielestäni kaukana. Sivulle olisi voinut tulla nopeammin. Arvosana 8,5.

Tähän asti oli tiedossakin, että kyllä nämä jokseenkin sujuvat ja varsinainen jännitys tiivistyi kahteen viimeiseen liikkeeseen, jotka viime vuonna nollasimme (Nurmeksessa saimme siis 147,5 pistettä ja sen perusteella sanoinkin, että jos kaikista liikkeistä tulee pisteitä, ne riittävät ykköseen). Seisomisesta olin itsekin kovin epävarma ja Jawa ennakoi sitä tekemällä hienon maahanmenon valmistelevalle osuudelle. Otin koiran mukaan ja se pysähtyi käskyllä seisomaan. Vau! Pisteitä jäi jäljelle viisi, joka oli siis toistaiseksi riittävästi.

Hyppy on ollut meidän toinen murheenkryyni, hyppynouto kyllä sujuisi, mutta tuo lähettäminen ilman kapulaa ja/tai käsimerkkiä. Tällä kertaa homma toimi, ohjaaja vain möläytti vääriä pysähdyskäskyjä. Koira onneksi hämmentyneenä otti kuin ottikin sen oikean asennon ja pienestä rauhattomuudesta huolimatta arvosanaksi jäi kasi. Kahdeksan oli meidän päivän arvosana myös kokonaisvaikutelmasta. Itse olin kohtuullisen tyytyväinen siihen, että Jawa säilytti saman vireen läpi koko kokeen ja suoritti edelleen tehtävänsä juuri niin hyvin kuin ohjaaja oli sen kouluttanut.

Pisteitä edellä kuvaillusta suorituksesta tuli 167, joka siis riitti ykköstulokseen ja kolmanteen sijaan. Olimme jälleen mukana myös joukkuemestaruuden voittaneessa joukkueessa. Hyvä Satakunta ja hyvä meidän taitavat joukkuekaverit!

Kuvassa komeilee Jawan veljenpoika ja Itun isoveli Friby'n Torsten. Olipa mukava nähdä Maarit pitkästä aikaa, eikä tuo Rikikään hasssumpaa katseltavaa ollut. Muutenkin oli kaikkineen kiva päivä.

PS. Meillä oli vieraita viikonloppuna, kiitos Satu seurasta ja muustakin.

Vappuhulinaa

Vappuaattona kävimme kyläilemässä Jyrin kummitädillä ja oli siinä pienellä miehellä ihmetystä kerrakseen, kun viisi kuukautta vanhempi Rasmus-poika jo konttasi. Muutenkin päivä meni pitkälti jutellessa ja pienien ihmisten touhuja ihmetellessä, tietysti tupee tuli uusittua ;-)

Vappuaamuna suuntasimme jälleen kerran Vammalan torille vanhojen moottoriajoneuvojen Vappuparaatia ihmettelemään. Jyri oli retkestä ihan innoissaan eikä Itukaan kovin masentuneelta vaikuttanut. Ihmisiä ja nähtävää oli paljon, ja tulipa Jyrin kuulosuojaimillekin taas käyttöä Zetorien ajellessa paraatissa ohi. Alla pari kuvaa, ihmishulinassa kuvaaminen on vaan kovin turhauttavaa, kun aina jonkun takamus sojottaa kameran ja kohteen välissä.

Jaa minkä Zetorien? No niiden vanhojen, tietysti. Tyrwään Seudun Zetoristit on yli 100-jäseninen rekisteröity yhdistys, joka takaa, että täkäläiset tunnistavat Zetorin käyntiäänestä vielä vuosien päästäkin.

Paraati sujui totutusti, tietenkin. Vuosi vuodelta minua harmittaa aina enemmän, että kauneimman menopelin äänestykselle on varattu aivan liian vähän aikaa. Kun paraati alkaa klo 12, äänestysaika päättyy jo klo 13 enkä mitenkään ole minään vuonna vielä ehtinyt äänestyspisteelle siihen mennessä. Saati että olisin ehtinyt tarkastella, mikä kulkuneuvoista mielestäni ansaitsee voiton. Makuasioita, sano, mutta kuitenkin. Tänä vuonna voiton ilmeisesti vei pinkki Cadillac, jota kuvasinkin viime vuonna. Perinteinen ja varma valinta, mutta niinhän tällaisissa massatapahtumissa usein käykin.

Jyrin nimpparijuhlia

Jyrin nimppareita juhlittiin pienellä porukalla, paikalla olivat isovanhemmat ja kummit perheineen. Tarjolla oli vain kakkua ja kahvia, panostetaan enemmän sitten, kun Jyri itse alkaa kaivata jotain tarjoiluilta.
Kakku oli puolipalloksi muotoiltu marsipaanilla kuorrutettu suklaa-appelsiinikakku, jossa koristeena vain aavistus vihreää kimalletta ja M&M-karkkeja. Täytteiden reseptit ovat muunneltuja eri blogien resepteistä ja yhdistelmä ihan omasta päästä.

Pohjat, kostutus ja pinnalle
1 kpl valmiskakkupohja
1 prk mandariinilohkoja sokeriliemessä
1 prk greippilohkoja sokeriliemessä
lemon curdia
vihreää marsipaania
vihreää elintarvikekimalletta
M&M-karkkeja

Appelsiinitäyte
1 prk Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
300 g appelsiinimarmeladia
1/3 dl vaniljakreemijauhetta

Suklaatäyte
1 prk Flora Vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 levy tummaa suklaata

Voikreemi
125 g margariinia
1/2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Aloitin vuoraamalla sopivan lasimaljan kelmulla. Pohjimmaiseksi tuli muotoonleikattu kakkupohjan palanen, jonka kostutin mandariini- ja greippisäilykkeistä valutetulla liemellä. Sen jälkeen levitin pohjalle kerroksen soseutettua sitrusseosta (siis noiden purkkien sisältö valutettuna). Seuraavaksi kerros appelsiinitäytettä (täytettä varten vatkasin Flora Vispin vaahdoksi, sekoitin siihen tuorejuuston ja marmeladin sekä vaniljakreemijauheen) ja uusi muotoonleikattu pohjapala. Kerroksien paksuus tietenkin riippuu myös astian koosta, omani oli halkaisijaltaan n. 24 cm ja tosiaan lopputulos puolipallo - täytekerroksen paksuus oli vajaa sentti. Pohjapalan päälle levitin lemon curdia ja sen jälkeen suklaatäytettä (vaahdoksi vatkattuun Flora Vispiin lisäsin tuorejuuston ja sulatetun suklaan). Näitä kerroksia tuli kumpiakin kaksi ja vielä viimeiseksi kerros pohjaa. Kelmu vaan päälle ja jääkaappiin päiväksi mehustumaan.

Koristelun tein sunnuntaiaamuna, kumosin kakun muotoonleikatun leivinpaperin päälle ja levitin pinnalle voikreemiä. Kun kakku oli hyvin mehustunut ja tukeva, kreemi levittyi hyvin pinnalle. Sen päälle kaulitsin marsipaanin, sellaiseksi 2-3 mm:n paksuiseksi levyksi ja vain laskin sen kakun päälle ja oioin reunat. Aiempi kokeiluni värjäämättömälle marsipaanilla onnistui paremmin, kuvassakin näkyy, että tämän reunat jäivät aavistuksen ryppyisiksi. Vielä reunojen viimeistely veitsellä, aavistus kimalletta niskaan ja karamellit reunoille, kakku jääkaappiin ja odottamaan vieraita. Kuullostaa ja näyttää paljon vaikeammalta, mikä oli todellisuus ;-)

Juhlat sujuivat hyvin, mutta Jyristä ei itse bileistä ole oikein kuvia, joissa ei näkyisi muita. Näinpä käytän tilaisuuden hyväkseni ja laitan tähän aiemmin päivällä kuvatun kuvasarjan, jossa sankarin vaatteiden suojana on vielä harso. Ai niin, kävihän sitä sankarille vähän nolo, kun nukahti tuoliinsa kesken juhlien. Hetken unien jälkeen pirskeet jatkuivat kahta kovemmalla menolla.

Jyrin puolesta KIITOS mahtavista lahjoista!

Käytännössä testatut käyttölinjat kunniaan

Nimittäin hiirikissoilla. Oheisissa kuvissa esiintyy Kupparinvuoren pikkujyrsijöiden kauhu Varjo, varjonvärinen maatiaiskissa, joka tuli meille Tomin isoäidiltä keväällä 2003. Hiirestyksen lisäksi Varjo on ansiokkaasti tehnyt minustakin kissojen ystävän, vaikka täysverinen koiraihminen olenkin.

Sillamae, iloa ja kauhua

Tällä hetkellä en vaan osaa kuin olla onnellinen siitä, että olen elossa ja kotona. Matkalla koettiin todellisia kauhun hetkiä, kun Rakveren tienoilla oli satanut parikymmentä senttiä lunta. Eipä siinä, itse talvirenkailla tiesin selviäväni kyllä, mutta kaikilla vastaantulijoilla ei ollut rengastus ja kaasujalka aivan sopivassa suhteessa toisiinsa. Vaarallisin tilanne sattui pakettiauton kanssa, joka lähti heittelehtimään ja lopulta autojemme peräkulmat ohittivat toisensa vain muutaman sentin etäisyydeltä. Iltapäiväksi lumi oli sulanut pois ja paluu sujui muutenkin loistavasti.

Ai miten siellä meni? No ihan odotetusti, Itu sai Eh:n:

10 kuukautta vanha sininen narttu. Tällä hetkellä hänen kokonsa ja massansa eivät ole balanssissa. Hieman täyttynyt otsapenger. Liian pitkä kuono-osa. Oikeanlaiset silmät ja korvat. Elegantti kaula. Hieman pitkänmallinen. Hyvä luusto. Liikkeessä takaraajat ovat liian kapealla. Hyvä turkinlaatu ja väri.

Mutulle tuli toinen Viron sertti sijalta PN3. Yhtään hutia etelänaapuriin ei ole vielä tehty, toivottavasti niitä ei ainakaan montaa tule jatkossakaan.

3 vuotta. Vahva tyypikäs tricolournarttu, jolla erinomainen turkinlaatu ja rakenne. Oikea kallo, ei liikaa stoppia, kuono-osa vähän pitkähkö. Erinomainen ylälinja. Hyvä etuosa, oikea takaosa ja häntä. Liikkui hyvin. Hyvä esittäminen.

Tuomarina oli Peter Harsanyi Unkarista.

Matkaseuranamme tällä kertaa olivat Moira, joka uusi Rakveren Ropin junnusertillä, sekä Vainion Oona Taigan (Cinnaberry's Orange Blossom) kanssa. Taiga oli PN2 ja serti viimeisteli sen Suomen ja Eestin valionarvot! Onnea kummankin tukijoukoille!

Sillamae, Mutu's second CAC

Show results, Sillamae 18th April 2009 judge breed specialist Peter Harsanyi from Hungary.
Itu VG.
Mutu CAC 3rd Best Bitch.
Our travelling mates, smooth members of our gang, Moira (Shulune Imperial Mystique) junCAC BOB and Taiga (Cinnaberry's Orange Blossom) CAC 2nd Best Bitch. Taiga is now FI & EE Champion!

Jyrin kuulumisia

Hyvää kuuluu, edelleen. Hampaita on kaksi, painoa melkein 9,5 kiloa ja mittaa melkein 70 cm. Syöminen sujuu loistavasti ja bataattipojasta on tullut puuropoika, lempiruoka on siis vaihtunut.

"Eniro nolla-sata-sata, miten voin auttaa"

Poseerauksia

Vielä yksi kuvaerä, tällä kertaa poseerauskuvia.

Itu

Joy

Jawa

Mutu

Raparallia

Huhtikuiset viikot ovat kuluneet raparallin merkeissä. Kameraa ja uutta putkeakin on tullut vähän ulkoilutettua, koiralauman ohessa. Kovin pieneksi vaan on meidän porukka käynyt, viisi koiraa tuntuu tällä hetkellä todella vähältä. Onneksi on yks pien Itu, joka järjestää riittämiin ohjelmaa.

Kuvasatoa:

Hugo 2002-2009

Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos.
Osaan hyvää uutta vuotta toivottaa.
Mutta aamuöisin loistavaa tähteä en kiinni saa.

Saatan kohtaa vaikeudet silmästä silmään.
Saatan olla hiljaa, jos niin vaaditaan.
Saatan seppeleen mä laskea ja lähteä jatkamaan.

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin.
Voisin tulla takaisin ja hengähtää.
Mutta sinä kun oot mennyt, ei henkeäkään mulle jää.
(Juice Leskinen: Rakkauden haudalla)

Pari viikkoa kestäneen lievän on-off -vatsataudin vuoksi hakeuduimme Hugon kanssa lääkäriin. Käynti jäi Hugon viimeiseksi, kun vatsaontelosta löytyi kasvaimia. Ennuste olisi ollut toivoton.

Ikävä kuristaa kurkkua, vaikka järki sanoo, että näin on parempi. Talo on liian hiljainen. Ei ole sanoja, on vain ääretön tyhjyys.

Pikarysäys Rakvereen, Mutu SERT VSP!

Perjantain ja lauantain välisenä yönä kello soi kolmelta. Seuraavana yönä kolmen maissa olin uudestaan kotona ja lähes valmis käymään nukkumaan. Välissä oli pikaisesti poikettu Rakveressa koiranäyttelyssä. Aamulaivalla vaan yli ja illalla viimeisellä takaisin, siinä se!

Tällä kertaa ei valitettavasti tule arvosteluja, ne kun ovat venäjäksi ja meidän kehän päätyttyä käännöspalvelu oli jo kiinni, mutta tulokset kuitenkin. Itu sai erinomaisen, mutta ei sijoittunut. Mutu puolestaan näytti, mistä on hyväntuuliset mustat tytöt tehty, sai sertin ja oli lopulta VSP. Molemmat tytöt toimivat moitteettomasti niin reissussa kuin kehässäkin, mitä nyt vähän yrittivät päivän handleriksi nakitettua Lindaa paimentaa juostessa.

Matkaseurasta sen verran, että Mutun velipoika Blacky oli sertiluokan kolmas ja uusin nahkakaverimme Moira ROP ja vielä hienosti RYP4. Onnea! Moira oli kerrassaan ihastuttavaa seuraa, ja kulki porukassa kuin vanha tekijä.

Kiitos vielä Lindalle kaikesta, Mutustakin! Ja myös onnittelut, sillä Mutusta tuli nyt Lindan ensimmäisen pentueen kolmas sertivoittaja. Ei pöllömmin viiden pennun tricolour-pentueelle!

How quickly can man visit Estonia?

Show results, Rakvere 4th April 2009 judge Livija Vaitkeviciene, Lithuania.
Itu EXC.
Mutu CAC BOS.
Our travelling mates, Blacky (BH Old Black Joe) was 3rd in CAC-class, and the smooth member of our gang, Moira (Shulune Imperial Mystique) junCAC BOB and BOG4.

Answer to todays question: very quickly. I was home in 23 hours and we did a lot more that just visited Estonia!

Kahvihammasta kolotti

Niin siinä sitten taas kävi, että kahvi oli loppu lauantaiaamuna. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta. Isompi kauppareissu tuli tehtyä jo torstaina ja seuraavan kerran on tarkoitus mennä vasta maanantaina, ja täältä korvesta on kauppaan matkaa 13 kilometriä. Mikä neuvoksi? Kauppa-auto tietenkin!

Meillä vielä toimii tämä loistava palvelu, ostokset tulevat melkein omaan tienhaaraan kaksi kertaa viikossa. No, maksaa ne tietysti pitää, mutta kuitenkin. Onneksi Jyri ei vielä osaa vaatia tikkaria joka käynniltä, niitä nimittäin on useita. Kahvi on niitä perustarpeita, joita en koskaan muista ostaa "oikeasta" kaupasta.

* * *

Koiralauma on sopeutunut Romeon lähtöön kohtuullisesti, ainakin paremmin kuin allekirjoittanut. Jawalta oli alkuun iskä ja Lolalta elämänkumppani hukassa, mutta hiljalleen elämä alkaa palata normaaleihin uomiinsa. Itu oli tänään karannut tarhasta ja viiletti hankikannolla naapurin pellolla. Kävin huikkaamassa neitiä takaisin ja hämmästynyt gepardi, joka ei ollenkaan ollut huomannut olevansa eksyksissä, ryntäsi kotiin ja suoraan syliin. Yhden pienen Itun jutuissa ei aina ole kovin paljoa Itua. Joskus sitten sitäkin enemmän.

Vanhojen muistelua colliepäivän innoittamana

Sunnuntaina visiteerasin SCY:n colliepäivillä, jossa muisteltiin vanhoja. Siitä lisää toisaalla myöhemmin, mutta pakko on kertoa tarina ammoisilta ajoita Romeon muistoksi. Ihan vaan siksi, ettei tämä(kään) juttu pääse unohtumaan...

Oli pk-koe jossakin täältä länteen. Aamusella ohjaajat koirineen menivät kentälle riviin kuulemaan tervetulosanoja ja tarkastukseen. Siellä oli isäntäkin Romeon kanssa, koira sievästi sivulla, kuten asiaan kuuluu. Mikä lie naapurin saksanpaimenkoirassa yleensä kovin hyväntahtoista herrasmiestä ärsyttänyt, mutta jostain syystä Romeo jäi tuijottelemaan tuota koiraa.

Olimme ennenkin todenneet, että Romeo oli taitava ärsyttämään toisia koiria ja sitten vetäytymään tilanteesta malliin "en se minä ollut, tuo vaan yhtäkkiä suuttui". Provosoivaksikin sitä saattoi nimittää. Tätä ilmeni myös näyttelykehässä ja eritoten sen laidalla. Ei koskaan itsensä lailla rauhallisesti käyttäytyville koirille, vaan niille, joista se reaktiokin sitten helposti irtosi. Tässä vaiheessa vielä huomautettakoon, että Romeo elämänsä aikana räjähti yhden ainoan kerran vieraalle koiralle (puolustautui kyllä joitakin kertoja, kun toinen tuli ensin päälle, mutta noin aloittajan ominaisuudessa). Olin tästä tapauksesta kovin ihmeissäni, kunnes tilanteen sivusta nähneet kertoivat, että "uhriksi" joutunut koira oli ensin ihan konkreettisesti sotkenut Romeon varpaat. Rosvon kanssa noita välienselvittelyjä sitten joskus sattuikin, kun reissaaminen ja naiset ruokkivat pikkuveljen egoa liiaksi.

Takaisin tuohon syksyiseen aamupäivään. Koirien viestintä olisi voinut kulkea vaikka tätä rataa.

- Miten joku voi olla noin typerännäköinen?
- Jaa mää vai?
- No sää. Etkä sä sitä paitsi ole vaan typerännäköinen, vaan ihan täysääliö! *muljauttaa silmiään*
- Jaa ihan oikeesti vai?
- No ootko jotenkin hidas, vai muuten ymmärryksessä puutteita *koputtaa itseään päähän*

Kumpikaan ohjaajista ei huomannut mitään, ulkopuolelta tuttu ihminen erotti hyvin Romeon elkeet ja saksanpaimenessa pikkuhiljaa nousevan raivon. Tässä vaiheessa tuomari tuli tutkimaan Romeon, joka käänsi huomionsa tuomariin ja heilutti tälle ystävällisesti häntää. Tuomari siirtyi eteenpäin ja Romeon huomio kääntyi takaisin sakemanniin. Silmistä oli luettavissa jo suora haistattelu.

Tuomari lähestyi saksanpaimenkoiraa ja ojensi kätensä tervehtiäkseen sitä. Samalla kamelin selkä katkesi, ja kyseinen koira hyökkäsi kohti Romeota kohtuullisin ääniefektein. Tuomari nyppäsi kätensä pois, ohjaaja sai tehdä vähän töitä, että sai sakemannin hallintaansa ja mitä tekee Romeo. Tapittaa viattomana isäntää silmiin ja heiluttaa häntää:
- Kato nyt, toikin ääliö haluais vaan tappaa mut, mutta tässä mä urheana istun. Kun me vaan ollaan yhdessä, niin kaikki on hyvin.

* * *

Ai miten se koe meni? No ihan tyypillisesti Romeolta, maasto toimi, jos janalta pääsi metsään, mutta tottis tökki. Tai ainakaan ne eivät onnistuneet samassa kokeessa. Eli ei koularia. Saksanpaimenkoiralla meni paremmin, taisi olla kokeen paras. Ja hyvä niin, hieno koirahan se oli sekin (tuli vaiheita myöhemmin seurailtua, kun sattui vahingossa vastaan tulemaan).

* * *

Vanhan tositarinan jälkeen puhdas fiktio. Romeota ikävöidessäni minua on ihan suunnattomasti lohduttanut ajatus siitä, että se pääsi vuosien jälkeen tapaamaan koirakavereitaan. Isoveljeään tietysti, mutta myös Nekku-malia, jota se rakasti niin kovin. Kaikkia collieystäviään, vaimojaan ja erityisesti Mufasaa. Näen nuo kaksi urosta kävelemässä kylki kyljessä rentoina rinnakkain niityn läpi kulkevalla polulla ja ikäänkuin juttelevan, mitä kaikkea on tapahtunut edellisen tapaamisen jälkeen. Lämpimässä. Onnellisina.

Romeo 1995-2009

Mä en tahdo käydä yksin nukkumaan,
Kun mä tiedän, että tuskin unta saan.
Kun yksinäisyys valtaa vuoteen jalkopään,
Ikävään vangiksi jään.

Nämä kadut tämän pikkukaupungin
Olen kävellyt mä kerran ennenkin
Ja mä kuulen, että aivan yhtä lohduton
Kuin silloin sävel askelteni on.
(Yö: Rakkauden vahvistama)

Unforgettable weekend

Tampere International Show Saturday 14th March
Ch. Juniperhill's Bucanera "Jawa" 2nd Best Bitch, CACIB

Puppy Meeting, Levo Logde, Sunday 15th March
Seven of our nine pups were there. Thanks to all owners and our friends, who helped us! Photos can be found in our album.

Uskomaton viikonloppu

Tampereen näyttelystä ei sitten paljoa toipumisaikaa jäänyt, sunnuntaina pidettiin ensimmäiset "Itujen" pentutreffit.

Peräti seitsemän yhdeksästä pennusta tuli paikalle, suuri kiitos omistajille aktiivisuudesta. Päivän ohjelmasta voi lukea lisää uudesta Alueviesti -lehdestä. Varoitus jo ennakkoon, kyseinen pdf on isokokoinen! Tässä pari kuvaa esimauksi, lisää meidän albumissa. Laittelen sinne kuvia vielä myöhemminkin, kunhan tuolta maailmalta tulee. Albumissa on myös uusia poseerauskuvia kaikista osallistuneista!

Vielä kerran kiitos kaikille, että tulitte. Kiitos siitä, että pidätte kakaroista niin hyvää huolta. Kiitos Annelle, Lindalle, Jaanalle ja Tarjalle yhteistyöstä. Viikonloppu oli niin uskomaton, että toipuminen taitaa kestää vielä kauan, olo on kuin Oscar-voittajalla. Kiitos :-)

Tampere KV: Jawa PN2 CACIB

Tampereen näyttelyssä meitä odotti parikin yllätystä. Arvostelut ja lyhyet kommentit seuraavana, nartut arvosteli Gert Christensen:

Itu PEK3

9 kuukautta, pieni feminiininen, pitkä narttumainen pää. Saksipurenta. Hyvä alaleuka, kauniit silmät, minimaalinen stoppi, hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula, ylälinja voisi olla kiinteämpi, hyvin asettunut häntä, rungon pitää kehittyä, hyvin kulmautunut, hieman pihtikinttuinen, liikkuu erittäin ahtaasti takaa, epävakaasti edestä, hyvä turkki, mukava luonne.

Täysin odotettua lukuunottamatta kokoluonnehdintaa pieni. En nyt nimittäisi 55 cm korkeaa, 23-kiloista pentuluokan narttua pieneksi. Vanha vamma näkyy vieläkin takaliikkeissä, mutta eteenpäin mennään koko ajan ja olen toiveikas sen suhteen. Tällä kertaa käytös oli jo parempaa: parin viikon takainen kaatuminen mätsärikehässä sattui sen verran sekä henkisesti että fyysisesti, että hihnassa kulkeminenkin tuli vihdoin opeteltua. Poseerata Itu nyt on osannut "aina".

Mutu AVO T

2,5 vuotta, suuri narttu, feminiininen pää ja ilme, saksipurenta, tummat silmät, liian alas asettuneet korvat, hyvä kaula ja ylälinja, vahva runko, hyvin kulmautunut, hyvä luusto, iloinen häntä liikkeessä, suuri turkki, mukava luonne.

Mutun suhteen arvosana oli yllätys, eikä arvostelukaan oikeastaan kerro, mistä "ruma" nauha tuli. Onneksi tuomari selvensi asiaa sanallisesti: Mutu oli vaan kerta kaikkiaan liian vahva ja urosmainen hänelle. Saimmepa asialla kunnon naurutkin, sillä tulin tähän vastanneeksi, että hän saa vapaasti olla sitä mieltä, minusta vaan on syytä tehdä uroksille jotain, jos Mutu vaikuttaa maskuliiniselta. No, allekirjoitan tuon tokaisuni edelleen, tosiasiassa olen ollut todella huolissani urosten tilasta jo 2006 keväästä asti, jolloin Romeo, jota olen aina toivonut hieman vahvemmaksi, näytti näyttelykehässä karhulta!
Suussa Mutulla siis ei ole mitään ongelmaa, sen voi jokainen tulla halutessaan itse toteamaan.

Jawa VAL ERI1 PN2 CACIB

5 vuotta, hyvä koko, kaunis feminiininen pää ja ilme, saksipurenta, kauniit tummat silmät, hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula ja ylälinja, hyvä runko, hyvin kulmautunut, hyvä luusto, liikkuu hyvin, hyvä turkki, mukava luonne.

Jawan suhteenkin tuli pieni yllätys, en kyllä kotoa lähtiessä ajatellut, että Suomen cacibin kanssa ajeltaisiin kotiin. Yhtä enää uupuu: määrä, aika ja tuomarit olisivat kasassa, mutta yhtä maata ollaan vailla inttivalion arvoon. Edelle jäivät Anne ja Toini, lämpimät onnittelut kauniille voittajalle!
KIITOS taas kaikille avusta, tuesta, onnitteluista jne. Oli ihana, vaikkakin raskas ja vähän stressaavakin päivä.

Miljoona kilometriä on kuljettu...

Tuossa päivänä muutamana laskeskeltiin vähän kulkemisia ja myönnettävä se on, kohta tulee miljoona kilometriä täyteen ratin takana. Noin 50 tkm vuodessa kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Koko aikana en ole ajanut rahasta, eikä tuosta merkittävä määrä ole edes työmatka-ajoa - suurin osa on kotoisin Kultakurkkujen biisin mukaan "näiltä reissuilta". Näyttelymatkoilta, treenimatkoilta, ihan vaan muuten ajelemisesta. Pitkää matkaa (Illo-Harstad-Illo yhtenä viikonloppuna tekee noin 3400 kilometriä), lyhyttä matkaa, maantieajoa, kaupunkiajoa, moottoriteitä (yksi hienoimmista on Ruotsin läpiajo Tanskan rajalta Tukholmaan, jossa keskinopeus nousee yli 100 km/h), kyläteitä, mutkaa, suoraa ja väärää. Kaunista kesäsäätä, järkyttäviä lumituiskuja, alijäähtynyttä vettä, tulvia, auringonpaistetta. Keskipäivän rentoa menoa, ruuhkia Tukholman keskustassa, yöajan rauhaa ja Maija Vilkkumaan ääni tunkeutumassa korvakäytäviin auringon kurkottaessa silmiin Norjan vuoriston yli ajetun yön jälkeen "...pahimpia on aa-a-aa-a-a-aamut, joiden päättymistä ei näy...".

Näille reissuille mahtuu monta uskomatonta elämystä, lukemattomia tarinoita, pieniä kolhuja ja suuria onnenpotkuja. Olosuhteisiin ja vähintäänkin mielenkiintoisiin ajankohtiin nähden käsittämättömän vähän isompia murheita, eikä yhtään kunnollista kolaria *koputtaa puuta*. En yleensä pelkää ajamista. Silti myönnän, että joskus mielessä käy, ettei sitä koskaan tiedä. Vaikka itse hallitsisi auton miten, on liikenteessä monta muuttujaa. Suurimpaan osaan niistä ei voi vaikuttaa mitenkään. On vaan uskallettava ja yritettävä pitää itsestään huoli.

Joyn kipututkimuksesta kotiin ajellessa alkoi melkoinen lumimyräkkä. Ei se minään yllätyksenä tullut, kyllä Pekka Pouta ja kumppanit sen olivat ennustaneet. Tampereen moottoritiellä pöllysi lumi oikein kunnolla ja toinen kaista oli reilusti luminen. Ja mitä tekevät ihmiset: sinne vaan sukkana ohittamaan. Ohituskaistalla autojen nopeus oli reilu sata. Ohitukset tehtiin pääsääntöisesti ajamalla aivan edellisen imuun kuin formuloissa, siitä tiukka koukkaus viereiselle kaistalle ja aivan nenän edestä takaisin - ihan kuin olisi tässäkin tarve sulkea toiselta paras ajolinja. Pelottavaa. Linnatuulen nurkissa edessä alkoi näkyä jarruvaloja. Päinvastoin kuin kuvittelisi, tämä vain lisäsi ohitusintoa. Lähempänä selvisi, että punaisien valojen meren aiheutti kolari, jonka vuoksi toinen ajokaista oli suljettu. Näin ollen nuo kaikki innokkaat ohittajat sulloivat itsensä takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle - aiheuttaen lisää jarruttelua. Vilkku päälle, silmät kiinni ja menoksi tuntui olevan ykköstaktiikka! Onnettomasti päättyneeltä ohitustilanteelta näyttäneen kolaripaikan sivuuttaminenkaan ei viilentänyt menohaluja, vaan sama meno jatkui heti ruuhkasta selvittyä. Vähän myöhemmin Helsinkiin menijöiden puolella siinsivät siniset valot, kun henkilöautosta oli tullut joksikin aikaa flipperipallo, joka oli sinkoillut vuoroon kummankin puolen kaiteista. Tässä vaiheessa meille riitti. Navigaattorilta kysyttiin uusi vaihtoehto matkareitiksi, ohjeeksi annettiin "vältä moottoriteitä". Ai miksikö? Kun siirrytään pois moottoritien liikennevirrasta, niiden itsestä riippumattomien muuttujien määrä romahtaa. Eihän se toki tarkoita, etteikö mitään voisi sattua, mutta ainakin se on huomattavasti enemmän itsestä kiinni.

Siinä ajellessa mietittiin, mikä saa ihmisen uskomaan, että juuri hän pystyy hallitsemaan autonsa kokkareisella ohituskaistalla, vaikka näkee muiden siinä epäonnistuneen. Jotenkin on hankala kuvitella kaikkien noiden ohittelijoiden ajavan edes viikoittain vaativissa olosuhteissa mutkaisilla teillä, joilla auton hallinnan toki saa painettua niin syvälle istumalihaksiin, ettei tositilanteessa ole mitään ongelmia toimia oikein. Ennemmin luulisin, että näillä autoilijoilla ei ole tuntumaa siihen, miten vaarallista tuo koukkiminen oikeasti onkaan. Luotetaan sokeasti siihen, että moottoritiellä ajaminen on turvallista. Niinpä.

Osan valheellisesta turvallisuudentunteesta tuo varmasti myös nykyaikainen tekniikka. Ajan itse 2004 vuosimallin Transporterilla, jossa on mitä mielenkiintoisin luistonesto. Luistonesto toimii, aina ja hyvin. Paitsi aivan ääritilanteissa, missä se sitten päästääkin auton nelipyöräluisuun. Siinä tulee nopeasti kokeneestakin kuljettajasta matkustaja, kun ajetaan yli oman ja tekniikan taitojen. Sen verran konstikas suitsittava tuo Volkkari ainakin on, kun pari kertaa on tuo tekniikan suorituskyky ylitetty. Onneksi vauhtia on ollut sen verran hillitysti, ettei noista ole syntynyt edes läheltä piti -tilannetta.

Muutama vuosi sitten en taatusti olisi vaihtanut navigaattoriin reittiä. Olin itsepäisesti sitä mieltä, että pärjään. Nyttemmin olen varmaan kalkkeutunut sen verran, että voin sen muutaman kilometrin kiertääkin, en ehkä vieläkään niinkään itseni, vaan kallisarvoisen lastini vuoksi.

Pari vinkkiä, jolla sitä kultaakin kalliimpaa lastia voi mukavasti turvata:

Itun ja Mutun kuvan alareunassa näkyy aavistus meidän koirienkuljetusviritelmästä, Äly ja Väläys vaan olivat tuossa keskitilassa poikkeuksellisesti valtoimenaan Turusta kotiin palatessa. Eli ihan tavalliset näyttelyhäkit on ruuvattu kiinni pakettiauton lattiaan. Suojaa sekä koiraa että etupenkillä matkustavia ihmisiä. Alunperin meillä oli tarkoitus tehdä tuohon autoon "mittatilaushäkit", mutta näyttelyhäkkien hyvä puoli on muunneltavuus. Häkit saa helposti ja nopeasti pois, erilaiseen järjestykseen jne.

Jyrin kuvassa näkyy taas meidän ehkä toistaiseksi paras vauvatarvike: kaukalopussi. Pussin turvallisuutta lisäävä puoli on se, ettei vauvaa tarvitse pukea paksuihin toppavaatteisiin talvellakaan, joten kaukalon vyöt ovat kunnolla kiinni. Vanhempien mukavuutta taas lisää se, ettei pussin alle tarvita sisävaatteita kummempaa - kypärämyssy ja lapaset riittävät. Lisää kaukalopussista löytyy mm. koeajo.tvstä.

Sopulivaellus, osa II

Joyn kipututkimuksen toinen käynti oli torstaina, en vaan ole Turun näyttelyn ja pienen nuhanenän vuoksi ehtinyt raportoida siitä aiemmin. Taas pakattiin koko perhe autoon, tällä kertaa pääsi Tomikin mukaan. Jyrihän nyt on jo vanha tekijä näillä Helsingin matkoilla.

Anne toivotti meidät tervetulleiksi, ja ensin käytiin läpi samat juoksemiset kuin viimeksikin, tosin nyt ulkoliikunta kuvattiin myös videolle. Askelvoimatestit menivät tosi helposti, kun Tomi laitettiin narun päähän ja Joy tuli mattoa pitkin kohti minua. Vielä täytettiin kyselykaavakkeet ja sitten edessä oli tämän kerran jännittävin osuus: viimekertaisten kuvien analysointi.

Ensin hyvät uutiset: Joyn kyynärät, polvet ja selkä ovat täysin normaalit, ilman ylimääräisiä rikkoja, löysyyksiä tms. Myös verikoetulokset aivan lievää ALAT-arvon nousua, jota kuitenkin varmuuden vuoksi tutkitaan lisää uusista verikokeista, lukuunottamatta olivat puhtaat. Mutta ne lonkat, voi hirvitys! Rikkoa on tullut lisää sen verran reilusti, että ei tarvitse olla mikään asiantuntija ymmärtääkseen, ettei koiran lonkkien kuulu näyttää sellaiselta. Anne kuitenkin muistutti, että röntgenkuvasta ei voida diagnosoida koiran olevan kipeä, vaan sitä varten on katsottava koiraa. Jotkut koirat elävät oireettomina todella pahannäköisten lonkkien kanssa, toisilla taas on vaivoja röntgenkuvien perusteella varsin lievien muutosten vuoksi. Ontumisista huolimatta Joy on ainakin toistaiseksi nimensä mukaan ollut iloinen ja hyväntuulinen, josta voisi päätellä, että elämä noiden rujojen nivelten kanssa on vielä siedettävää.

Saimme mukaan kyselykaavakkeet parille seuraavalle kuukaudelle, kipulääkkeitä varmuuden vuoksi ja ravintolisän, josta emme tiedä, onko se tutkittavaa valmistetta vai lumetta. Lisäksi saimme jo ajan toukokuullekin, jolloin sitten selvitellään, onko muutoksia tapahtunut. Itse kovasti toivon, että olisimme osuneet ryhmään, joka saa vaikuttavaa ainetta ja tietenkin myös, että se toimisi! Tiedustelin muuten myös tuon tutkittavan aineen suhtautumista SKL:n dopingsäännöstöön, kun tiesin asian tulevan meillekin ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Valmiste on onneksi normaali ravintolisä, jolla ei ole varoaikaa. Mukaan saamamme kipulääke tietenkin on tavallinen ei-steroidinen tulehduskipulääke, jonka varoaika on 28 vuorokautta. Toivottavasti emme niitä joudu käyttämään, ainakaan keväällä, kun meillä on Joyn kanssa suunnitelmissa hieman aktivoitua.

Kotimatka olikin sitten enemmän kuin mielenkiintoinen huonon sään vuoksi, mutta siitä enemmän myöhemmin!

Kuva Joysta on pari vuotta vanha, mutta yhtä iloisesti Joy liikkuu edelleen. Ainoastaan nuo autoilut ja äärimmäisen rankka liikunta tai usean päivän pakkolepo aiheuttavat ontumista, ja silloin tietenkin tuollainen juoksuttaminen jätetään ja jää vähemmälle.

Tuikku-uutisissa paljastuksia

Suvituikun collieiden virallinen uutislehti Tuikku-uutiset paljastaa lööpissään, että Hugon tyttärelle Pirrelle odotetaan pentuja viikolla 7! Seija on luvannut kertoa asiasta kiinnostuneille sähköpostin välityksellä.

Pirre itse on terveeksi tutkittu (B/B, 0/0, silmät ok) ja näyttelyissä mm. sertillä palkittu. Pirren edellisestä viiden pennun pentueesta Sandcastle's One Man Shown kanssa on kuvattu kolme (A/A, B/B, A/C, kaikilla 0/0 kyynärät) ja näyttelyssä esitetty neljä (kaikilla vähintään eri), kun pennuilla on ikää vasta hieman vajaa kaksi vuotta.

Hugo onnittelee tytärtään lämpimästi ja on luvannut, ettei uusi vävypoikakaan saa heti kuonoonsa, kunhan käyttäytyy kunnioittavasti. Saas nähdä, koska nuoripari uskaltautuu julkisuuteen, varmaankin viimeistään laitokselta palatessa ;-)

Tois puol jokkee eli tällä kertaa oikeasti Turuus

Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta nyt ensin vain pikainen katsaus Turun näyttelyn tuloksiin ja arvosteluihin Turun kv. näyttelyn osalta. Linda muisti ystävällisesti meitä myös kuvapaketilla, joten kerrankin kuvia suoraan kehästä. Valitettavasti Lulien kuvat eivät onnistuneet, mutta Itu, Mutu ja Jawa ohessa!

Itun iskä Maxi oli PU3 ja sai kolmannen varasertinsä (ja varacacibin). Yhtä oikeaa uupuu vielä valionarvosta, vaikka Maxilla onkin kolme cacibia Suomesta. Carnoustie's-päivä oli kuitenkin muuten aika makea, kun jo viime vuoden Ylihärmässä pongaamani Joy oli ROP. Onnea Sussi ja Thomas!

Itu Pek2

Hyvä kallo ja kuono-osa. Voisi toivoa hieman suurempia silmiä. Oikea purenta. Korvat voisivat istua tiiviimmin. Erinomainen kaula. Hyvä ylälinja. Riittävä runko. Normaali häntä. Hyvät kulmaukset. Ei ole yhdensuuntainen takaa. Erinomainen turkki. Liikkuu vielä melko pentumaisesti.

Mutu Avo Eh

Hyvä kallo ja kuono, mutta stoppi voisi olla pienempi. Oikea purenta. Hyvät silmät. Hieman leveä korvien välistä. Toivotaan pidempää kaulaa. Erinomainen ylälinja. Hyvinkehittynyt runko. Oikea häntä. Hyvinkulmautunut. Erinomainen turkki, mutta väri voisi olla hieman puhtaampi. Liikkuu hyvällä askeleella.

Jawa Val Eri1

Erinomainen pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja runko. Hyvinkulmautunut. Normaali häntä. Hyvä turkki. Liikkuu ahtaasti takaa, mutta muuten hyvin.

Lulie Vet Eri2

Normaali pää ja ilme. Oikea purenta, mutta hampaiden kunto voisi olla hieman parempi. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät kulmaukset. Erinomainen turkki. Liikkuu hyvällä askeleella.